Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Lepopäivän laatuaikaa.

26.6.2011

Juhannusviikonloppumme on mennyt leppoisasti elämän tärkeimpien asioiden äärellä. Isilläkin on ollut muutama todellinen vapaapäivä ja aikaa perheelle. Olemme vain olleet yhdessä: saunottu ja uitu, grillailtu, leikitty ulkona, luettu ja tietysti paljon haliteltu.
Rentouttavia ja erittäin tarpeellisia välillä tällisetkin päivät, kun voi vain rauhassa jutella ja tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa. Akkujen latausta ja laatuaikaa, niinkuin sanotaan.
Keräsin aamupäivän kävelylenkillämme leikkipuistoon tälläisen ihanan niittykukkakimpun. Se teki minut niin onnelliseksi - miehenikin nauroi, että ei siihen paljoa vaadita! ;)
Eikö olekin niiiiin kaunis!? Ja perheen yhteiset ulkoilut ovat ihan parhaita!
Voi kun olisi aina kesä!!

* * *

Sain juuri luettua mitä järkyttävimmän ja surullisimman kirjan, Jäähyväiset Einolle (Tammi, 2008). Mutta se oli myös elämän suurine salaisuuksineen niin kaunis ja puhutteleva! Tositapahtumiin pohjautuen kirja kertoo 3-vuotiaan Eino-pojan äkkinäisestä sairastumisesta ja hitaasta matkasta kuolemaan. Kirjassa Einon äiti Johanna Ervast, seurakuntapastori ja psykoterapeutti, kuvailee rehellisesti ja niin raastavan sydäntäsärkevästi tunteistaan ja äidin luopumisen tuskasta: "Lapsen saamisen sanotaan olevan korkeakoulu naisen elämässä. Entä lapsen kuolema - helvetin korkeakoulu?"
  
Tässä pieni ote kirjasta (s. 164):

"Miten elämä voi jatkua Einon kuoleman jälkeen? Kipu johon herään pian aamu toisensa jälkeen, on varmasti sietämätön. Kaikki asiat vain huutavat, että Eino on kuollut. Lauantaiaamun lastenohjelmat, lelukoreista pilkistävät lelut ja lahjaksi saadut muumiastiat. Tyhjä sänky lastenhuoneessa. Ammottava aukko kodissamme. Jos en järkevänä ihmisenä tietäisi, että jotkut ihmiset ovat jotenkin selvinneet lapsensa menettämisestä, en uskoisi sitä. Tunteet tulevat vuosia järjen perässä. Einon kuoleman jälkeen olen valmis varmasti pitkän aikaa menemään samaan hautaan hänen kanssaan."
....

"Tulevaisuutta ei kuitenkaan voi ennustaa, vaan elämä on otettava vastaan sellaisena kuin se tulee."

Muistathan siis iloita, sekä rakastaa ja helliä omaisiasi tänään!

5 kommenttia:

Annu kirjoitti...

Sain seurata Einon elämää vuoden verran Einon isomummon kautta ollessani töissä vanhusten kotipalvelussa. Kirjaa en ole pystynyt lukemaan.
Lähes 95v vuotiaan tuska jälkeläisistään oli raastavaa, monet kerrat kirjaa kädessäni pyöritellyt...

Kirsi kirjoitti...

Saman kirjan olen lukenut,itku tuli moneen kertaan,sekä myötätunnosta että sen alkukantaisen pelon vuoksi,että tälläistä voi sattua kenelle hyvänsä,myös minulle...Koskettava kirja äidinrakkaudesta ja luopumisentuskasta,pisti kyllä todella ajattelemaan,ettei mikään ole itsestäänselvyys...Samaa mieltä olen,hellitään ja rakastetaan niitä kaikkein tärkeimpiä!

Miia kirjoitti...

Annu, voin vain kuvitella...sinulle Einon tarina on tullut konkreettisesti todeksi isomummun tuskan kautta!

Joo, en minäkään muista koska olisin niin kovasti itkenyt ja jopa pelännyt kirjaa luettaessa. Jokaisen äidin on helppo samaistua tuohon kipuun, jos antaa sille sijaa. Ei voi tosiaan kukaan ajatella että ei se voisi tapahtua minulle!

Mirva kirjoitti...

Olen myöskin lukenut kirjan... niin surullinen:( Kimppu on kaunis. juuri tänään keräsin kimpullisen lupiineja tienvarrelta.Olisin tuonut ne sisöön, mutta niissä oli niin monen pikkuelukan koti, että saivat jäädä ulos portaille. Mukavaa alkavaa viikkoa!

saaramaija kirjoitti...

En ole tuota kirjaa lukenut, mut toisesta näkökulmasta tosi koskettava kirja on Elisabeth Cleven Pidä isää kädestä. Kertoo kaksivuotiaan pojan kriisiterapiasta sen jälkeen kun on menettänyt äitinsä ja vauvasiskonsa auto-onnettomuudessa.
Me just Kukan kanssa tänään ihailtiin luonnonkukkien runsautta! Nyt on kyllä niin vehmasta ja kaunista, ihana kesä!!!

Proudly designed by Mlekoshi playground