Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Vaikeita valintoja

17.8.2011

Syksyinen tunnelma luonnossa on ihana, pimenevät lämpimät illat, metsän tuoksut ja syventyneet värit. Metsäreiteilläni ihastelen erityisesti kanervia, jotka ovat kuitenkin vielä kauniin hempeän lilan sävyisiä. 
Työkiireet pitävät minua poissa täältä, mutta olette kyllä edelleen lähellä sydäntäni ja intoni tällä saralla ei ole tokikaan hiipunut :) Rakentamisestakaan en ole hetkeen kertonut kuulumisia, mutta kohta aioin käydä tontilla kuvia taas räpsimässä ja jakaa niitäkin. Tällä hetkellä kuuma puheenaiheemme kotona on talon ulkopanelointi....millainen sen sitten tulisi olla....pitäisi pian päättää, mutta olen jo pitkään ollut kahden vaiheilla, joten ajattelinkin tulla tästä dilemmastani tänne ajatuksia purkamaan ;)

Pilvilinnaunelmissani olen haaveillut aina vanhasta huvilamaisesta talosta, joten niinkuin olen jo aiemmin kertonut, tuleva itsesuunnittelemamme talo tulee toivottavasti ulkonäöltään jäljittelemään ainakin jokseenkin vanhaa tyyliä. Tykkään Kannustalon Ainola ja Onnela tyylistä. Mutta erityisesti inspiraatiota talon piirrustusvaiheeseen sain Hangon, Rauman ja Kokkolan vanhoista taloista. Muistan kuinka etsin netistä viime talvena kuvia Hangon taloista muistiani virkistämään ja löysinkin erään kuvan, joka vaikutti ratkaisevasti talomme etujulkisivun suunnitteluun. Tuon kuvan innostamina uskaltauduimme repimään vanhat suunnitelmamme ja tekemään rohkea, vähän perinteisestä nykypäivän rakentamisesta poikkeava ratkaisu....eli laitoimme verannan kiinni talon etuosan ulokkeen seinään. Inspiraatiota ratkaisuun siis antoi Hangon keskustassa sijaitseva Villa Näcken:
Kuva lainattu täältä.
 Villa Näcken vaikutti siis talonpohjaamme, mutta nyt kun on ulkopanelointipäätösten vuoro, niin palaan taas juurille. Niinkuin huomaatte, tuollainen alhaalla pysty -ja ylhäällä vaakapanelointi on tyypillisin vanhoille taloille ja kartanoille. Ja se on kaunis, sellaista olen tähän asti pitänytkin ainoana oikeana meidän unelmiemme taloon! Mutta mutta....siinä on riskinsä. Paljon olemme myös törmänneet uusiin taloihin, jotka yrittävät vastaavalla paneloinnilla jäljitellä tuota vanhahtavaa tyyliä, mutta lopputulos ei ole ollut niin siisti tai vakuuttava. Se on vähän kuin yrittäisi tehdä uudesta pakettitalosta vanhaa, mutta se ei oikein ole onnistuakseen. Jos haluaa oikeasti saada vakuuttavan huvilamaisen vaikutelman, niin tuo panelointi on oleellinen seikka, mutta en tiedä tohdimmeko ottaa sitä riskiä ja sitten todeta, että ei oikein näytäkään hyvältä.
Jos alas ikkunoiden alle laittaa pystypaneelin, niin sen on oltava ilmeisesti kapeampaa kuin yläosan vaakapaneelin...ihan kuten Villa Näckenissäkin. Eikä pystypaneeli voi käsittääkseni olla viistettyä, kuten vaakapaneeli joskus tapaa olla. Joo, no mut tiedä siis tuota.
No toinen minulle tärkeä ispiraatiokuva, mitä tulee panelointiin, on tämä myöskin Hangossa sijaitseva kesämökki:
Divaani 6/11 s.113.
Tuosta mökkikuvasta ei niin tarkasti näe onko paneeli viistettyä, mutta pystypaneeli näyttää yhtä leveältä kuin vaakapaneeli. Tykkään myös!
Mutta sitten on se viimeinen varma vaihtoehto, joka ei koskaan voi näyttää epäonnistuneelta ja onkin monelle ehkä se turvallinen valinta, eli kokonaan alas asti vaakapaneloitu talo. Se tuntuu olevan tällä hetkellä yleisin ratkaisu uusissa taloissa, kuten tässä Kannustalojen messutalossa:
Talon yleisilme tulee kuitenkin huomattavasti uudemman näköiseksi kuin aikaisemmilla vaihtoehtodoilla. Enkä tiedä voisinko antaa itselleni koskaan anteeksi (no toki voisin!) jos en seuraa ensisijaista intuutiotani, vaan annan epäonnistumisen pelkojeni voittaa ratkaisunteossa ;) Mutta ei toki huono ole mikään vaihtoehto, hyvänen aika sentään, mutta tälläisiä "pikkujuttuja" tässä rakentamisessa joutuu kokoajan pohtimaan ja niistä pikkuseikoista se harmoninen tai ei niin harmoninen kokonaisuus sitten koostuu. Enkä tietenkään haluaisi tehdä ratkaisevaa talon ulkonäköön vaikuttavaa valintaa miettimättä asiaa kunnolla loppuun asti. Tässä kohtaa toivoisin, että olisin arkkitehti tai minulla olisi jokin rakentamiseen erikoistunut stylisti, heh ;D Mutta koska emme halunneet alunalkujaankaan maksaa talopaketista taikka arkkitehdista, niin näiden valintojen kanssa on nyt vain kieriskeltävä ihan itsekseen (ja vähän teidänkin kanssa) :) Vastuu on itsellä ja se kai siinä pelottavinta onkin...lopputuloksesta ei voi sitten syyttää kuin vain itseään! ;)

Sitten olisi vielä yksi vaihtoehto sekoittamaan lisää pakkaa, eli normaalia leveämpi ja paksumpi viistetty vaakapaneeli, jota näkyi asuntomessuilla monissa taloissa:
Tuossa lähikuvassa näkee hyvin mitä se "viistäminen" tarkoittaa, mikäli osaan nyt edes käyttää näitä kuulemiani termejä oikein...me naisethan ollaan todellisia rakentamisen experttejä ;) Tälläinen alas asti vaakapaneloitu lookki on selkeä ja rauhallinen, tyylikäs. Vähän toki New England, mistä en kyllä niin innostu. Varmasti ajaton ja tähän ei ehkä niin helposti kyllästy. Mutta en ole ihan vakuuttunut onko se sitä mitä todella haluan. Voi kääk, hulluksi tässä tulee kun näitä pyörittelee päivästä toiseen....auttakaa nyt jooko!? :P

Sekaviin paneelitunnelmiin,
Miia

12 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Mun ehdoton suosikki noista kuvista on tuo mökin paneelaus. Tuo pysty ja vaaka paneloinnin vaihtelu tuo sitä jotain tuohon julkisivun panelointiin ehdottomasti. Vaakapaneeleita näkee jokapaikassa, toki sekin on kaunis varsinkin tuossa alimmassa kuvassa. Mielestäni suomalaista rakentamista vaivaa just se, että samanlaisia taloja rakennetaan vieriviereen ja niissä ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Joku haluaa sellaisen ja joku ei, se on makuasia ja mitä siitä kiistelemään :)

Mutta suosittelen ehdottomasti, että teette niinkuin teistä tuntuu. Itse mietittiin tarkoin omaa taloa rakentaessa mitä halutaan ja ollaan kyllä tykätty lopputuloksesta. Talossa on kivoja yksityiskohtia, jotka piristää kauneudellaan päivästä päivään.

Irmastiina kirjoitti...

Kylläpä tuossa onkin miettimistä ja sen kun pitää onnistua ensi kerralla.
Olisi vähän vaikeampaa ruveta seinää jälkikäteen muuttelemaan....☺
Ihana tuo keltainen talo...☺

Miia kirjoitti...

Marika, olen kanssasi ihan samaa mieltä...niitä samanlaisia laatikkotaloja kyllä löytyy pilvin pimein. Toki jokainen uloke ja kulma maksaa lisää, mutta jos on mahdollista itse säästeliäästi rakentaa niin sehän on sit vaan +-0-tilanne =) Täytyy sanoa joo että muissa pohjoismaissa kyllä osataan rakentaa persoonallisesti.
Joo eli kiitos kannustuksesta, kyllä se paneloinnin vaihtelu on se juttu, mitä kohti kannattaa mennä! Katotaan sit miten käy ;)

Dinsteri kirjoitti...

Minäkin tykkäsin siitä vanhasta talosta, ei ole helppoa. :) Alkoiko sinulla enkun opettajan työt jossain? Olisi kiva lukea kokemuksia ja mietteitä siitä. Ja hyvää alkavaa työvuotta!

Miia kirjoitti...

Dinsteri,
Joo ei ole ei :) Kyllä, enkun open työt alkoi yläkoulussa, mutta valitettavasti haluan pitää työasiat erillään tästä harraste- ja siviilielämästäni kertovasta blogista. Jotain pintapuolisesti työhön tai kasvatukseen liittyvää pohdintaa saatan joskus kirjoittaa ja olen kirjoittanutkin. Kovaa vastuullista työtähän se opettajilla on, mutta tykkään työstäni, englanti on sydämeni kieli ja nuoret/lapset aarteita <3
Hyvää työvuotta sinullekin!

Anonyymi kirjoitti...

Minä oon taas nähny enemmän sellaisia vanhoja taloja, joissa kokonaan vaakapaneeli...oisko täällä pohjosempana yleisempää..? Ja jos joskus "saan" unelmieni talon, niin siihen tulee kokonaan vaakapanelointi, minun silmääni se miellyttää enemmän. Mutta nämähän on makuasioita. :) Ja niin monet muutkin asiat vaikuttaa, että talo näyttää "vanhalta", ikkunat, ikkunanpielet yms. Mukava nähdä sitten, mihin päädytte...jos nyt tänne kuvia laitat? Mutta varmasti kaunis koti teille tulee...itekkin tykkään vanhan näköisestä. Tsemppiä teille rakennuspuuhiin! -Kati-

saaramaija kirjoitti...

Mä katselin just tänään junamatkalla taloja "sillä silmällä" kun luin eilen sun pohdintaa :) Tosi kivoja vanhoja huvilatyylisiä oli myös sillain että alhaalla vaakalaudat ja sit ylhäällä, siis tavallaan se osuus mikä jää katon alareunasta ylöspäin, pysty. Tajusitkohan? ;) En osaa oikein selostaa mutta ne oli musta tosi viehättäviä.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko oikeasti enkun ope? Tais sit olla jotain itseironiaa tai sarkasmia kirjoittaa "chappy" chic? Tai oliko pistokoe siitä, miten lukijat reagoi oikeinkirjoitukseen? :-)

Miia kirjoitti...

oho, kirjotusvirheitä ei voi aina opekaan välttää ;) kiitos vinkistä!

Miia kirjoitti...

Kati,

Niin on, moni muukin seikka vaikuttaa....minäkin olen nähnyt paljon kauniita vanhoja taloja vaakapaneelilla, että siksi se valinta onkin niin vaikea.
Saara-Maija, kiitos kun olet ajatellut mua <3 joo ymmärsin ja sellasia taloja näin myös nyt eilen rannikolla, kauniita olivat nekin :)

Anonyymi kirjoitti...

Ja yks tarkistuskerta vielä ;-)

ShaBBy...

PS. Mulla ON muutakin elämää! :-) Mut tää on kivaa kun saa opet kiikkiin.

Miia kirjoitti...

Voi ei, vähänkö noloa mun kannalta :D
....ajattele miten ihminen voi olla sokea omille virheilleen...tarkistin ton sanan kirjotusasun jo silloin kun juttua kirjotin, mut sit unohin ja näköjään kiirees en taaskaan muistanut....no hyvä kun kerroit, aikas huvittavaa! :D Gotta be more careful next time!

Proudly designed by Mlekoshi playground