Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Aarteenmetsästystä

2.9.2011

Yeah, I found it! :D
Olen vihdoinkin löytänyt kauan etsimäni 
vanhan allaskaapin
tulevaan vierasvessaamme tai kylppäriimme.
Tälläisesta olen haaveillut jo pitkään, mutta nyt n. viimeisen vuoden verran olen aktiivisemmin pitänyt verkkoja vesillä ja silmiäni auki.....etsinyt allaskaapiksi sopivaa komuuttia/patakaappia/senkkiä.
Olin jo vähällä luovuttaa, kunnes tämä ihanuus löytyi aivan yhtäkkiä ja vähän kuin vahingossa.
Tarkoitukseni olisi siis (valitettavasti!) tehdä kanteen reikä ja kiinnittää siihen kulhomainen käsienpesuallas (inspiskuvia alempana).
Taakse jäävä pieni hylly on ihana yksityiskohta, jolle voi laittaa kynttilöitä, saippuan jne.
Komuutti on vuodelta 1933 ja sen on erittäin kauniisti kunnostanut ja minulle myynyt kyyjärveläinen perheyritys


Heidän kauttaan voi löytää monipuolisesti sekä alkuperäiskuosissaan olevia että siistiin, mutta aavistuksen kuluneeseen tyyliin kauniisti kunnostettuja antiikkihuonekaluja. Hinnatkin ovat mielestäni ihan kohdillaan huomioonottaen kunnostukseen käytetyn työmäärän. Itse olen aina ajatellut, että ennemmin ostan kauniin vanhan ja puisen allaskaapin, kuin maksan saman verran uudesta lastulevyhökötyksestä.
Tässä komuutissa oli pieniä ihania yksityiskohtia kuin kaupanpäällisenä: ruskeat rustiikkiset nupit ja otinrenkaat sekä vanhaa kaunokirjoitusta toisen oven sisäpuolella.

Mutta mistä siis tämä idea lähti?
No kauniista inspiraatiokuvista ja muiden kodeista tietenkin....
Erityisesti olen ihastellut täältä löytyvän ruotsalaisen talon somaa pikkuvessaa (yllä), jossa on upotettu käsienpesuallas vastaavanlaiseen komuuttiin kuin nyt itselläni.
Muitakin kauniita kylppärikuvia kokosin tähän....näissä kaikissa on sitä jotakin mitä haen, ennenkaikkea se vanhahtava allaskaappi.
Ah <3
Niin ja mikä parasta, Kukka- ja sisustuspuoti Rustiikki on luvannut lahjoittaa
lukijoilleni arvottavaksi 20€ :n arvoisen lahjakortin.
Se on voimassa jopa 6kk arvontapäivästä, joten ei haittaa vaikka asuisit kauempana...voit käyttää lahjakortin esim. vasta sitten kun ensi kerralla ajelet Keski-Suomessa päin.
Nyt kannattaa osallistua,
Sisustuspuoti Rustiikki Kauppakeskus Paletissa ja heidän erillinen, hiljan avattu Antiikkipuotinsa notkuvat mitä kauniimpia uusia ja vanhoja aarteita - kannattaa lähteä jo kauempaakin tutustumaan!

Näin voit helposti osallistua mahdollisimman usealla arvalla (max 3 kpl):
* Yhden arvan saat tämän postauksen kommentoinnista (myös nimettömänä)
* Toisen arvan saat tämän postauksen jakamisesta mm. Bloggerissa/Facebook-seinälläsi (käytä kuvakkeita alapuolelta)
* Kolmannen arvan saat liittymällä lukijajäsenekseni oikeasta laidasta tai jos olet jo lukija
 Kiva jos muistat myös mainita arpojesi määrän kommentissasi, kiitos! :)

Inspiroivaa viikonloppua kaikille,
Miia

27 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana! <3 kiitti kauppa vinkistä! ;) elikkä 2 arpaa, jaettu myös facebookissa :)
~Niina~

Irmastiina kirjoitti...

Onnea löydöstä...ihana kaappi ja tehtäväänsä juuri sopiva...☺

Onneli kirjoitti...

Tosi ihana!! Vähän samantyylinen, mutta pienempi mulla kans työn alla.. ja Rustiikista myöskin ostettu ;DD
Ja arvonnassa tietty mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Tulee tosi kiva! Mukana yhdellä arvalla =)

Kati

Hanna kirjoitti...

Aivan ihana kommuutti!!! Ja nuo kylppärikuvat on muutenkin niin mun makuun!!!

Osallistun arvontaan kahdella arvalla! Jos vaikka onni suosisi mua tällä kertaa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Tosi nätti :) Tässä kesällä ihailin kaikkia siellä Rustiikin antiikkipuodissa..Ja tosiaan minusta siellä on hinnat kans ihan kohtuullisia.
-Aino-Maija-

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Kiva blogi ja ihana arvonta! Osallistun yhdellä arvalla. Mukavaa syksyä ja voimia taloprojektiin! :)
T. Marja-Liisa

Niisku kirjoitti...

Kiva blogi sinulla! Olen mukana kolmella arvalla:)

Riitta Sinikka kirjoitti...

Onpa hurmaavaa!!

Anonyymi kirjoitti...

Enpä ennen edes tiennyt, että suomen kielessä on sana kommuutti. Ihan sen kunniaksi pakko osallistua arvotaan yhdellä arvalla!

-Minna M.

Mari kirjoitti...

Moikka,

Eksyin kivaan blogiisi, kun etsin vanhaa allaskaappia itselleni. Olisitko ollut niin ystävällinen ja kertonut, mistä nettisivuilta etsit ennen kuin tärppäsi? Mulle kelpaa altaalle myös pöytä, ilman kaappia siis.
Olen kääntänyt huuto.netin moneen kertaan ja kaikki mahdolliset hakusanat käyttänyt googlessa.

-Mari

Miia kirjoitti...

Hei Mari,

Kiva kun eksyit, tervetuloa lukijaksi :)
Joo ei se ole helppoa löytää, olin itekin jo ihan maani myyny et en löydä. Huutonettiä olin kans kollannut pitempään ja kun sit kerran tuli sopiva eteen, niin sekin meni nokkani edestä. Nyt ainakin huutiksessa on tarjolla yksi nätti komuutti laatikoilla. En sit oikeen mualta katellutkaan, joitain antiikkiliikkeiden sivuja myös satunnaisesti kollasin.--esim. wanha wiljami.
Onnea etsintöihin, pidän peukkuja!!!

Karoliinaa kirjoitti...

aivan ihana toi!itekki haaveilen moisesta kylppäriin..

arvonnassa mukana!

Nipsu kirjoitti...

Aivan ihana allaskaappi! Juuri tuon tyylistä vanhanaikaista sisustusta itsekin haaveilen...
Osallistun arvontaan yhdellä arvalla. :)

TiinaK kirjoitti...

Kahdella arvalla mukana!

sussu kirjoitti...

Osallistun yhdellä arvalla mukaan. :)

Laura kirjoitti...

jaiks, mä oon unohtanut osallistua!!! yhdellä arvalla mukana! ;) sormet ja varpaat ristissä!

Anonyymi kirjoitti...

osallistun nyt kun oikeen siihen kehotetaa :) taidan olla sitä porukkaa joka ei koskaan osallistu arvontoihin ku kumminkaa ei mitää voita :)

Piijuli kirjoitti...

Kolmella arvalla nyt sit mukana kun käsketään :D

Jos vaikka täällä Keski-Suomessa tulis ajeltua johonki suuntaan..

Miia kirjoitti...

Hei, vähän hienoa, nyt alkaa olla jo kunnon arvonnan meininkiä! :D
Kyllä kannatti vähän komentaa lukijoita ;) hih.
Ens viikolla sit vaikka perjantaina arvotaan. Lepposta viikonloppua! :)

NoobaX kirjoitti...

Kahdella arvalla mukana! :)

Julia kirjoitti...

Mukana!!! :) ps. kuvasi ovat NIIN kauniita <3

Julia

Reeta kirjoitti...

Mä oon just niitä, tunnustan, jotka on lopettanu mihinkään arvontoihin osallistumisen, koska en IKINÄ oo voittanu mitään. :) Mutta täällä mä taas oon, onneani onkimassa ;) kirjotappa siihen arpalippuun sitte Sennin nimi, jospa sillä ois parempi arpaonni ku äireellä! ;D

sirkkuli kirjoitti...

Mukana arvonnassa

HANSU kirjoitti...

Ihana löytö!
Olen blogisi lukija, joten kahdella arvalla mukana :)
-Hansu

Mirva kirjoitti...

Osallistun arvontaasi minäkin. Meillä on saunahuoneessa samantyylinen kaappi jaa olisi myöskin aikomus se tuoda sisälle vessan altaan alle, mutta remppaa ei vielä ole lähitulevaisuudessa näkyvissä.

Orvokki kirjoitti...

Olet bongannut saman liikkeen kuin minäkin suosittelen jos on hurahtanut kaikkeen vanhaan.Etsin itse vastaavaa tulevaan eteiseen.Sihen ei tule allasta ehkä marmori kansi.

Proudly designed by Mlekoshi playground