Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kuitenkin kiitollinen

20.11.2011

Hei taas,

Ajattelin tässä illan pimeydessä tulla teitä nyt moikkaamaan....olen erittäin kiitollinen kaikista rohkaisevista kommenteista, elämäntarinoista ja sanoista, joita olen saanut sähköpostiin, facebookiin ja tänne. Lämmin Kiitos! On tosi kannustavaa kulla uskomattomia selviytymistarinoitanne, tarinoita sitkeydestä ja kestävyydestä. Eräs ystäväni sanoi hyvin osuvasti ja rehellisesti, että kun hekin rakensivat aikanaan itse pitkästä, niin nyt jälkikäteen ymmärtää, että sinä aikana ei heillä avioparina juuri ollut mitään parisuhdetta, oli vain työ ja talo. Mutta talon valmistuttua yhteinen aika kodissa on eheyttänyt ja kuronut haavat umpeen. Aika paikkaa, parantaa ja kuultaa muistot. Jonain päivänä mekin vielä haikailemme näitä aikoja...katotaan vaan! Sen verran pimeitä ollaan, heh. ;)
Mutta niin se vaan on, että sekin jo helpottaa uupumuksen keskellä, kun uskaltaa myöntää itselleen ja muille, että on väsynyt ja tarvitsee toisten tukea ja rohkaisua. Ja on ihana huomata, että ihmiset välittää ja haluaa rohkaista kun siihen on tarve. Me kaikki tarvitsemme toisiamme - sitä minun pitää edelleen opetella. Kaikkea ei tarvitse jaksaa tehdä itse, tai aina ei tarvitse jaksaa olla iloinen ja reipas!
Voin niin samaistua moniin tarinoihinne, vaikka olemme vasta puolessavälissä urakkaa. 1,5 vuotta rakennusprojektia on melkoinen puristus perheelle ja lähiomaisille....varsinkin kun periaatteena on tehdä pitkästä ja kaikki itse. Niin ja lähes vuoden mieheni kanssa suunnittelimme ja piirsimme taloamme ennenkuin tuo varsinainen rakentaminen/metsän kaato alkoi viime keväänä (eli yht. 2,5v raksaa ajatuksen tasolla ja käytännössä, huh!). Jo pelkästään tuohon ensimmäiseen suunnitteluvaiheeseenkin mahtui niiiiiiin monenmoista vaihetta! Joo, mutta emme ole mieheni kanssa halunneet valittaa, koska itsehän me valitsimme tälläisen "hartiapankkitavan" rakentaa. Pienten lasten ja töidenkin kanssa aikataulujen sovittelut on myös ihan oma haasteensa. Joskus hammastakin purren painamme menemään näitä meidän normi 15h:n päiviä, mutta onneksi tässä rakentamisessa antoisia innostuksen hetkiä on niin paljon, että sekin kantaa ja auttaa jaksamaan. Oman kädenjäljen näkeminen ja visioiden toteutuminen palkitsee ja antaa voimaa. Ei tälläistä projektia varmaan jaksaisikaan tulematta hulluksi, ellei kyseessä olisi niin rakas ja arvokas asia. Kuitenkin kun miettii, niin tämä aika on kyynelistä ja kivuistakin huolimatta kaikinpuolin hirmu antoisaa aikaa
- tunteita, unelmia ja elämää isolla E:llä!


Ihanaa alkavaa viikkoa teille ihan jokaiselle, olette mahtavia!! :) Kunhan tästä taas piristyn, niin palailen iloisempien postauksien pariin.....jauholaatikoiden kehikko valmistuu, raksalla tapahtuu ja koti on taas pukeutunut vähän enempi jouluun. Niistä sitten juttua ja kuvia kun voimia ja intoa taas löytyy! :)
Lämmöllä, Miia

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Rouva M kirjoitti...

Päivä kerrallaan eteenpäin :)
Voimia tulevaan viikkoon!

Anonyymi kirjoitti...

Hei ja kiitos rehellisyydestäsi.On varmaan helpottavaa kertoa asiat aina niin kuin ne kokee ja siksi sun blogia on kiva lukea. Kaikki sen tietää, ettei rakentaminen ja yksin olo lasten kanssa työpäivien päätteeksi ole kenellekkään helppoa, niin kuitenkin olet kestänyt ja luonut itsellesi oman tavan selvitä ja iloisena niin moneen asiaan kuitenkin suhtautunut. Voimia sinne teille molemmille ja innolla odotamme sun kuvia joulufiiliksistä ja tunnelmapostauksia. Kiitollisina kaikesta. t: syksyn lapsi

Laura kirjoitti...

ihana kirjoitus, ja ihana kuulla!<3 päivä kerrallaan tosiaankin, ja onhan meillä väkevä Isä voimanamme! ihanaa joulun odotusta!

Ruususuun äiti kirjoitti...

Täältä myös vielä iso tsemppirutistus arjen keskelle! Paljon vaatii ja vie, että saa talon, kun itse rakentaa tai remontoi. Aika todellakin paikkaa lopulta haavoja, eikä mikään paikka voi olla rakkaampi kuin itse käsin veistetty talo. Se tunteiden määrä mikä omaan kotiin on laitettu, sitä ei voi mitata rahassa, kodista tulee koti!

gone to the beach kirjoitti...

Tukeudu mieheesi, kerro että ainakin täällä yksi blogilainen luottaa häneen perheenpäänä rauhoittavan ja tukevan sinua. :) Pitänee joskus aina ajatella aikaa kauan sitten, hyvin ovat pärjänneet nälässä ym. ääriolosuhteissa. Olethan ajatellut aikoinaan värssyn lailla "kun sä kerran ukon otat, niin ota oikein reilu, ettei se myötä ja vastamäessä sinne tänne heilu". Kyllä se siitä!! Ihania nuo teijän muksut!!!

Nanni kirjoitti...

Niin tutunkuuloista tekstiä, että pakko tulla kommentoimaan. Olemme nyt vuoden päivät asustaneet omaa uutta kotia, joka on myös rakennettu pitkästä tavarasta ja kaikki mahdollinen itse tehty (tai mies tehnyt) Kahden pienen lapsen kanssa ja raskauden takia välillä itse sängynpohjalla maaten voin todeta että kyllä oli rankkaa välillä rakentaminen, eikä siinä kyllä toiselle jäänyt aikaa yhtään. Hyvin selvittiin kuitenkin, nyt laitellaan viimeisiä listoja sisällä ja suunnitellaan uutta taloa :D Eli hulluja on monenlaisia! Paljon voimia teille raksa-arkeen, kyllä siitäkin selviää kun vain päättää niin! :)

Proudly designed by Mlekoshi playground