Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

A Year After

29.3.2012


Lähes vuosi tontin ostosta on kulunut. Takse jäänyt talvi on ollut intensiivistä ja kiireistä aikaa, minä aloitin työt ja mietimme mieheni kanssa iltaisin talon pohjapiirrustusta. Minä piirsin omat versioni ruutupaperille ja mieheni AutoCAD-ohjelmaan. Monta versiota oli syntynyt ja talon ulkonäkö muuttunut mansardikattoisesta Long Island -tyyliin ja siitä Onnelaan ja lopulta johonkin ihan omaa versioon, yhdistelmään ideoita. Naisen kanssa suunnittelu, kuten voitte arvata, voi olla aika ailahtelevaa ;) Kun aloitimme, en oikein edes tiennyt varmasti minkä näköistä haluan, mutta vaihtoehtoihin tutustuessa oma tyyli ja maku myös alkoi vähitellen hahmottua. Mieheni kun on kokenut rakentaja, niin hän rohkeni arkkitehdin kannustuksesta ryhtyä itse piirrustusurakkaan. Saimme talven aikana talokuvat valmiiksi ja rakennusluvat vetämään keväällä 2011.




Pääsiäisen aikoihin, vuosi takaperin, kävimme usein tontilla rämpimässä ja aloimme mittailemaan talon ja tallin paikkaa. Teimme keppien ja punaisen pyykkinarun avulla pohjapiirroksen maastoon. Näin saimme myös merkittyä ne puut, jotka pitäisi kaataa pois talon alta. Oli hienoa hahmottaa talon ääriviivat nyt ihan livenä oikeassa paikassa, kun olimme niitä viime kuukaudet katselleet vain etänä paperilla ja tietokoneen ruudulla :) Suunnittelimme samassa yhteydessä myös jo vähän pihaa, eli miten paljon jättäisimme tilaa etupihalle ja takapihalle ja mihin tie tulisi. Projekti oli alkamassa, kaikki oli jännittävää ja olimme innoissamme!



Olimme viimein pääsemässä asiaan!


3 kommenttia:

tuuli hiuksissa kirjoitti...

Hei Miia!
Tsemppiä kovasti urakkaan... Paikka näyttää ihanalta ja teillä on varmasti kiireinen kesä tiedossa. Myös täällä on projektia, remppaillaan hiljakseen. Kesälle olis kovasti suunnitelmaa. Kuules, enää 9 työviikkoa ennen lomaa! Ihanata.
Terkuin

Irmastiina kirjoitti...

Ihanaa ja toisaalta työntäyteistä aika teillä alkaa...:)

Marie kirjoitti...

Onpa kiva lueskella alkutaipaleen haaveita ja suunnitelmia :). Unelmat ovat tehty toteutettaviksi!

Proudly designed by Mlekoshi playground