Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

PitkäPerjantai

6.4.2012

Tänään on ollut ihan kummallinen päivä - tunnetasolla. Tiedättekö, joskus mua itseäkin alkaa rasittaa ja yököttää ne superlatiivit ja positiiviset adjektiivit, joita blogissani viljelen. Ei elämäni todellakaan ole aina ihanaa. Olen toki tietoisesti valinnut olla positiivinen blogisti ja rajata arjen valitukset täältä pois. En myönnä kuitenkaan huiputtavani ketään, sillä minulla oikeasti on paljon ihania asioita elämässäni, mistä haluan kanssanne iloita ja innostua - ja teen sen silloin aidosti kun siltä tuntuu. Mutta ihminen minäkin olen, minullakin on masentavia ja huonoja päiviä....sellainen oli tänään. Ajattelin siis nyt tehdä "ruikutusvastaiseen" periaatteeseeni poikkeuksen ja vähän jakaa tuntojani teille - se kun varmasti helpottaa ainakin omaa oloani ja avoimuus ei pitäisi olla (toivottavasti) pahasta!

Olen niin väsynyt. Naamani on täynnä stressinäppyjä. Lapseni eivät tänään meinanneet päästä ollenkaan pihalle, kun minä vain nukuin (isä oli raksalla). En meinannut saada itseäni millään käyntiin. Muistan vain ajatelleeni ennen päiväunille nukahtamistani, että onneksi lapset ovat sisällä turvassa. He eivät voi livahtaa minnekään auton alle sillä aikaa, kun ummistan silmäni. Sen verran nukuin koiranunta, että kuulin heidän äänensä kokoajan taustalla....jokin äidinvaisto minussa siis toimii nukkuessanikin. Ollessani untenmailla, isoveli kuvasi salaa pokkarikamerallani pikkuveikan touhuja ja kodin nurkkia. Tekemistä he kyllä keksivät ainakin kuvista päätellen. Nämä allaolevat kuvat ovat siis kaikki Elian ottamia ja paljastivat minulle jälkikäteen, mitä oli "poissaollessani" kotona tapahtunut. Ei onneksi mitään katastrofaalista: Autot-palapeliä oli näköjään tehty ja leluja heitelty. Ihan normikotijuttuja. Huh. Olen helpottunut, mutta koen syyllisyyttä. Sekin on kai normaalia äidille.

Ei varmaan löydy yhtään äitiä, joka voisi sanoa, ettei ole koskaan ollut todella väsynyt. Tai ettei ole vahingossakaan nukahtanut ja antanut lasten olla päikseen omillaan. Siksi uskallan tunnustaa tekoni. Minusta nämä 3-vuotiaan lapseni ottamat kuvat ovat niin ihania tilannekuvia tästä päivästä, etten voinut olla niitä kanssanne jakamatta. Mikä siinä on, että kun tulee lepopäivä ja ihminen antaa itselleen luvan hölläillä, niin sitten menee helposti touhu ihan överiksi? Ei saakaan mitään aikaan ja ei meinaa päästä sängystä ylös. Puhumattakaan, että saisi hampaansa edes pestyä. Kyllä minusta ei olisi enää kotiäidiksi.




Perjantai on ollut pitkä ja mieli maassa. Onneksi huomenna on uusi päivä...hyvää yötä!



3 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Uskoisinpa, että ei löydy sellaista superäitiä, joka olisi aina "läsnä". Unessa tai hereillä, mutta varmasti on noita väsymyksen hetkiä kaikilla matkan varrella ja lapset on hetken omillaan. Toivottavasti tämä lauantai on iloisempi! Minä lähden katsomaan, josko posti olisi tänään auki, sillä siellä odottaa kiva paketti Niittylästä. :)

Laura kirjoitti...

Tästähän voisi alkaa uusi tapa dokumentoida arkea: pokkari hetkeksi lapselle, ja syntyy varmasti erilaista kuvamateriaalia kuin aikuisten ottamana. Mukavia muistoja lapsille, kun ovat isompia.

Voimia ja iloa pääsiäiseenne! :)

Hanna kirjoitti...

Tutun kuuloisia ovat väsymyksen hetket, nekin kun lapset sekoilevat keskenään ja itse kuorsaan sohvalla. Nekin päivät vaan kuuluvat elämään ja mikäs sen parempi hetki kuin pääsiäispyhät jolloin on lupa relata ja nukkua jos nukuttaa. :) Rentouttavaa pääsiäistä Niittylään!

Proudly designed by Mlekoshi playground