Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Takka valmistumassa

19.9.2012


Takka on ollut ehdottomasti minulle vaikein ja epävarmoin päätettävä. Tarjouksia kyselin kesällä pitkin Suomea manttelitakoista, kaakeliuuneista ja lopulta muurareilta. Minulla oli jokin visio unelmatakasta, mutta valmistakoista ei meinannut löytyä sitä oikeaa, joka olisi täyttänyt toiveet. Modernit laatikkotakat eivät mielestäni sopineet talomme vanhaan tyyliin ja kaakeliuuneissa minua häiritsi niiden pienet tulipesät ja luukut, vaikka ne todella kauniita ovatkin. Harkitsin kaakeliuuneista pitkään Conturan Herrgårdia ja Duo 103:sta rapattuna ja olin monesti jo vähällä tehdä tilauksen jommasta kummasta, mutta tulipesän koko vaivasi minua. Ymmärrän, ettei siroon kaakeli- tai pönttöuuniin sovi mikään iso luukku, mutta harmittelin itsekseni sitä, ettei tulen roihua ja räiskettä näkisi niin hyvin pienestä luukusta. Amerikkalaiset elokuvat ovatkin täynnä upeita mantteli- ja avotulitakkoja, joissa tunnelma on vähän kuin nuotiolla. Haaveilin siis siitä roihun tunnelmasta ja päätin hylätä kaakeliuunit.
Seuraava luonteva vaihe oli siis alkaa metsästämään manttelitakkoja, joissa luukut ovat selvästi isompia ja päällä on kivasti laskutilaa tavaroille. Petyin kuitenkin mantteleiden valikoimaan, joka pääsääntöisesti vaikutti hyvin kruusatulta ja koristeelliselta marmoripylväineen ja krumeluureineen. En halunnut kuitenkaan ihan niin Amerikkaa! ;) Joitain tosi kivoja yksinkertaisempia/skandinaavisempaan makuun sopivampiakin malleja löysin, mutta ne menivät ehkä jo sitten liian moderniin suuntaan ja olivat jo kovinkin pelkistettyjä. Tyyli olisi pitänyt olla jotain siltä väliltä....yksinkertainen, mutta myös sopivasti romanttinen. Mielessäni kummitteli myös tämä inspiraatiokuva ihanasta takasta, joka täyttäisi kaikki toivomani kriteerit: iso tulipesän aukko, selkeät yksinkertaiset linjat ja kaunis, sopivan koristeellinen laskutaso koristeille. Tälläistä takkaa ei miltään valmistajalta saanut suoraan mallistosta, joten hylkäsin manttelit ja päätin alkaa taas kerran alusta. Seuraava missioni olikin sitten löytää taitava muurari tai takkamestari, joka voisi kasata vastaavanlaisen takan omien mittatilauspiirrustusten perusteella. Ja sellainen mieshän löytyi yllättävän läheltä vanhasta kotikaupungistani Seinäjoelta! Pohjolan Uunikerami's Oy:n Olavilla oli vuosikymmenten kokemus erilaisten takkojen kasaamisesta ja rakentamisesta, joten hän ottikin ilolla haasteeni vastaan. Kuten arvaatte, minä en kyllä ollut mikään helpoin asiakas, mutta tällä miehellä oli asenne kohdillaan ja hän alkoi heti piirtämään ja suunnittelemaan minulle takkaa. Päätimme pitää mallina tätä inspiraatiokuvaa, mutta korvata aukko takkasydämellä ja isolla lasiluukulla, joka on turvallisempi valinta (varsinkin lapsiperheessä) kuin avotulitakka. Takasta tulisi siis täten kiertoilmatakka aika massiivisilla ja näyttävillä mittasuhteilla, koossa 1400 x 2500.


Takan pitäisi valmistua ennen tulevaa viikonloppua, kun siihen tehdään perjantaina rappipinta antiikkilaastilla.
Tässä joitain vaihekuvia tältä päivältä.


Koristelistaa varten Olavi valoi upeat kranssit, jotka ovat betonilla niin kauniit, että minua ihan säälittää peittää ne valkoisen pinnoitteen alle. Nyt siis harkitsen, jos jättäisinkin ne tuommoisenaan harmaaksi valkoisen takan pintaan. Mitä te olette mieltä? Ehkä valkoinen yhtenäinen hylly olisi kuitenkin rauhallisempi, mutta kun tuo koristelistan röpeliäinen, eläväinen pinta on niin ihana! Kyllähän kranssien muoto kuitenkin näkyy pinnoitteenkin alta. Vaikea päätös!


Hyllyn syvyys on juuri sopiva isommillekin koristeille. Voin jo kuvitella siihen kaikki tilpehöörini jouluköynnöksistä lyhtyihin! <3


Viikonloppuna näettekin sitten varmasti jo valmiin lopputuloksen pinnoitteen kera, can't wait!
Miia


12 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Tulee kyllä aivan ihana! Tuohon hyllylle saa kaikki tuikut ja kranssit ja muut ihanuudet sievästi esille. Jään haaveilemaan takoista! :D

Helinä kirjoitti...

Kysyppäs muurarilta että onko vaikeaa laittaa myöhemmin pinnoite koristelistaan jos sen jättäisikin paljaaksi nyt.... Ois aika hieno!!

Linda kirjoitti...

Upea tulee! ja siis hyvin samanlainen kuin meille, yllättäen kun mallina on sama kuva. ;) Noi luukut on kyllä varmaan hyvät, etenkin kun lapset on pienet.

Hanna kirjoitti...

Oi! Ihana tulee!

Anonyymi kirjoitti...

Vau Miia, tuo takka on aikalailla myös mun unelmatakka! Meillä on ollut J:n kanssa muutaman vuoden nyt haaveissa purkaa tuo meidän kaakelitakka ja teettää uus tilallei, mutta taidetaan haaveilla vielä muutama vuosi lisää. ;) Taisikin olla joskus puhetta sun kanssa siitä? -Heidi-

Tanja kirjoitti...

Tosi hyvälle näyttää. Olavi on ihan taikuri sai meillekin tehtyä takan , vaikka luulimme että toiveet ovat S:n kanssa nin kaukana toisistaan, että joutuisimme tehdä ehkä kaksi takkaa. ;) Terkut Olaville!

Leena kirjoitti...

Ihana takka tulee! <3

Laura kirjoitti...

tosi ihana!!

Kesäpäivä kirjoitti...

Aivan ihana! Pidän harmaasta ja myös kalkkimaalipinnoista eli valkoisista rapatuista pinnoista. Tiedän tunteen ->vaikea valinta. Kokonaisuutta kannattaa ajatella.

Anna G kirjoitti...

Hieno takka on tulossa! Hyvällä suunnittelulla ja kärsivällisyydellä saat ihanan lopputuloksen :) Edellisiin viestien liittyen toivotan voimia <3

Hennap kirjoitti...

Onpa hieno! Tämä postaus tuli kyllä nyt todella hyvään saumaan, sillä olen kissojen ja koirien kanssa etsinyt juuri vastaavanlaista takkaa ja sille toteuttajaa. Täytyypä laittaa nimi korvan taakse.

Miia kirjoitti...

Kaikille kiitos kivoista kommenteista. :) Tämä takka on kyllä sellaisen metsästyksen tulos, että huhhuh. Mutta etsintä ja mietintä kannatti ja olen nyt tooosi tyytyväinen!
Heidi, joo muistan, että olet kertonutkin haaveestasi. Se aika tulee vielä ja voin kyllä suositella Olavia! :)
Tanja, ai empä tiennytkään että hän on tehnyt teidänkin kauniin takan. Hän muisti teidät kyllä :)
Helinä, kyllä pinnoituksen voi tehdä sit viimeiseksi hyllyyn, jos betonilookki näyttää liian raakileelta valkoisen rapin kanssa.
Näin siis teemmekin.

Proudly designed by Mlekoshi playground