Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Mitä vanha huokaa?

18.1.2013


Huokaisin syvään - mieheni kysyi "Mitä vanha huokaa?" :P Huokaan, sillä on ollut henkisesti väsyttävä viikko! :,( Miehen yhtäkkinen irtisanominen ilman kunnon perusteluja on tuntunut epäreilulta. Uutinen tuli niin puskasta, että olimme ensimmäiset tunnit ihan shokissa. Varsinkin kun tähän asti oli vaikuttanut siltä, että tuossa työssä mies saisi olla lähes maailman tappiin asti. Olimme pistäneet paljon sen varaan. Olimmehan muuttaneet tännekin kyseisen työn perässä ja uskaltautuneet rakentamaan talon syrjäseuduille. Viime postausta kirjoittaessa olin vielä jossain asian kieltämisvaiheessa tai ainakin yritin päästä hämmentävästä tunteesta eroon ylipositiivisella tahdonvoimalla, mutta eihän se ole se tapa miten kriisissä kannattaa toimia - lakaista tunteita maton alle. Pettymys, suru ja kiukkukin on kohdattava ja niistä on puhuttava niiden oikeilla nimillä. Vaikka sanotaan, että "Herra hoitaa ja pitää huolen", niin ei se poista inhimmillisyyttä meissä. Parasta terapiaa on puhua asioista aidosti ja käsitellä tunteet rauhassa siinä järjestyksessä, kun ne tulevat pintaan. Tosiasioiden kieltäminen ei johda mihinkään. Onneksi meillä on puolisoina toisemme. Tiedämme ja ymmärrämme miltä toisesta tuntuu ja voimme olla toistemme tukena. Nyt olemme jo toipuneet alkushokista ja mieli on alkanut hyväksyä uuden tilanteen. Jälkipuinti ainakin täällä kotona varmasti jatkuu vielä tästäkin eteenpäin. Tiedän jo lähipiiristäkin, ettei tämä murheemme ole vakava asia ja mitään lopullista ei ole tapahtunut, mutta murhetta tämä on meille tuonut lisää kumminkin. Kenenkään murheita ei voi väheksyä ja niiden määrää ei voi mitata. Eikä minulla ole tarkoitus niitä täällä suurennellakaan. Haluan vain todeta reilusti, että näin on asiat ihan jo teidän lukijoidenkin tähden. Jos kerran jaan kanssanne ilonaiheet, niin miksen surunkin? Ehkä tunnettani selittää vähän se, mitä on tapahtunut tätä ennen. Rakensimme taloa työn ohella pienten lasten ollessa kuviossa tiiviisti mukana. Tästä johtuvien kiireiden, stressin ja väsymyksen painaessa ajattelin aina toiveikkaana tätä kevättä, miten sitten elämä helpottaa ja arki tasaantuu. Tein henkistä countdownia. Jaksoin painaa sillä eteenpäin, kun tiesin, että loppu häämöttää. Kuvittelin meidät töissä, lapset hoidossa ja koti-illat ja viikonloput yhdessä lepäämässä ja mieltämme lepuuttamassa. Odotin, että tulee se aika, kun ei tarvitse mitään enää värkätä, vaan saa olla vaan ja elää tasaisesti päivästä toiseen. Sitten tuli tämä uutinen, joka sai jo muutenkin entuudestaan syrjäänpainetut ja väsyneet tunteet ihan sekaisin: Näinkö tässä nyt kävikin? Tämäkö oli meidän onnellinen loppu? Uusi talo, johon juuri muutimme sisään, ja mies jäi heti työttömäksi! Talosta nauttiminen loppui vähän kuin seinään. Muuton jälkeen saimme onneksi liidellä pilvissä edes joululoman verran oikein kunnolla, kunnes meidät kutsuttiin taas takaisin maan pinnalle! ;) Tätä on elämä. Tästä mennään eteenpäin päivä kerrallaan. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo.

juomalasit IKEA | servetit JDL täällä

Nämä kuvat ovat viikon vanhoja. Kuten tänään, silloinkin oli perjantai ja oli niin ihanaa päästä kotiin viikonlopun viettoon.
Teimme yhdessä tortilloja ja pojat pelasivat Angry Birdsiä.
Tänään tunne on aikalailla sama, mutta olo on herkempi ja nöyrempi.
Mikään ei ole itsestäänselvyys.
Vähän varovaisemmin nyt sanon, että olen onnellinen!

Miia


10 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Moi! Löysin joskus Virpin blogin kautta sun blogin ja oon seuraillut mielenkiinnolla teidän talovaiheiden ja muun elämän kulkua :) Halusin vaan tulla toivottamaan tsemppiä tähän odottamattomaan tilanteeseen jossa ootte. Toivottavasti voitte nauttia uuden kodin ihanuudesta kaikesta huolimatta! Kaikki tunteet on sallittuja, kysymykset ja turhautumisetkin. Teitä kantaa suuri Jumala, siunausta teille!

Anonyymi kirjoitti...

Tällaista on elämä. Kaikille ei joka paikassa enää piisaa töitä. Kukaan ei enää voi ajatella, että "tässä työssä olen loppuelämäni"... Jokainen joutuu pelkäämään työnsä puolesta. Raakaa, mutta tämän päivän Suomea!

Heli kirjoitti...

Tuntuu kurjalta puolestanne!! Toivotaan, että tämä johtaa johonkin mukavaan lopputulokseen kuitenkin.

Olen itse viime päivinä miettinyt myös tuota työtä, miten se ei todellakaan ole itsestäänselvyys nykyään. Kun välillä tulee mietittyä ja valiteltua omaa työtä, sen tyhmiä työaikoja esimerkiksi (olen töissä kaupassa, työajat jotain klo 06 ja 21.15 välillä, ihan miten sattuu, arjet ja pyhät...) ja sitten oikeesti kun alkaa miettiä järjellä niin pitäis olla vain tyytyväinen siihen, että yleensäkin on töitä. Mun työnantajaakin on pidetty varmana ja vakaana (S-ryhmää), mutta niin vain on yt:t ollu sielläkin autopuolella ja moni sai kenkää, ja se oli varmasti yllätys.

Tsemppiä kovasti teille!!

Kesäpäivä kirjoitti...

Tuli ihan mieleen oma projekti. En enää edes muistanut,että meillä oli vähän samantapainen juttu tuoreessa uudessa kodissa. Asiat olivat vain erilaiset. Meidän lapsi sairastui ehkä kuukausi muutosta,krooniseen 'elämänkumppaniinsa'. Se oli kova paikka väsyneenä,sekavassa onnentilassa. Emme silloin tienneet,miten paljon sairaus rajoittaisi lapsen elämää. Vuosien jälkeen voin vain ihmetellä miten seesteisenä sairaus on pysynyt,se on hallinnassa. Silloin se tuntui ,heti muuton jälkeen unelmien kotiin,tosi epäreilulta. Jotenkin oli vaan elänyt niin sitku-elämää,että luuli kaiken helpottavan uudessa kodissa. Jouduin hyväksymään,että elämä jatkuu monelta osin kuin ennen. Mutta silti edelleen hetkittäin koen suurta onnentunnetta,kaikesta mitä olen saanut. Vaikka elämä on tuonut monenlaista haastetta,meillä on OMA koti maailman myrskyjen suojaksi :)!
Tsemppiä rutkasti! Niin se vaan on,että tunteet on helpompi kohdata kun hyväksyy ne...

Mia -Willa Oliviasta kirjoitti...

Tuollainen kyllä pudottaa ihmisen alas. Huoli tulevaisuudesta on varmasti suuri.
Meidän kaupungissa on ollut aikoinaan suuri tehdäs. Nyt siellä oli noin 180 työntekijää, josita melkein sai "joululahjaksi" kenkää :( Muutama ystäväkin (toinen ollut talossa 30 v) jäi työttömäksi.
Olen todella pahoillanne puolestanne. Ja miksei näistä asioista voisi puhua, nehän on sitä todellisuutta. Ei elämä ole aina ruusuilla tanssimista, ja siitähän blogeja on monesti moitittukin.

Ylennsä asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella.
Oikein hyvää viikonloppua joka tapauksessa, ja yritetään nauttia siitä mitä meillä on <3

Ruususuun äiti kirjoitti...

:( Voi Miia, kuinka ikäviä uutisia luin nyt blogistasi.
Paljon voimia uuden edessä, onni oli suuri teidän puolesta kun pääsitte vihdoin pitkään rakentamaanne kotiin. Ja nyt tämä, voisipa sitä nähdä edes hieman jo eteenpäin taas johonkin uuteen alkuun. Kamalan epävarmaa kaikki ja kyllä elämä teitä nyt koittelee. Myötätuulia puhalletaan sinne puuskittain!!!

Jenni kirjoitti...

Vaikeuksien keskellä ei auta muu, kuin ajatella, että kyllä kaikki vielä hyväksi kääntyy. Niin kauan kuin on toivoa, on elämää. :) Itsekin käyn tällä hetkellä läpi aika vaikeaa kautta, mutta uskon, että se on juuri 'kausi' eikä mitään pysyvää. Eikä nämä minun ongelmani kyllä ole mitään tuohon teidän tilanteeseen verrattuna, mutta ne tuntuvat isoilta minulle. Kukaan ei voi siis sanoa, että "ei tuollaista kannata murehtia". :) Tällaisissa tilanteissa vain pitäisi muistaa iloita siitä, mikä on vielä hyvin. Kyllä niitä ilonaiheita löytyy väkiselläkin! :)

Löysin vähän aikaa sitten blogiisi, ja täytyy sanoa, että teillä on todella kaunis koti!

myyrä kirjoitti...

Tsemppiä sinne edelleen!! Elämä välillä koettelee kovin keinoin. Silti jotenkin on päivästä toiseen selvitty. Mua on lohduttanut välillä laulun sanat "Kas lintu ei kylvä, ei niitä. Vaan ruokansa silläkin on. Voi ihminen oppia siitä, vaan miksi on oppimaton. Saat suuretkin pelkosi suistaa, kun Herramme linnutkin muistaa. Hän kaikkien auttaja on." Työttymyyttä ja sairauksia on ollut liiankin kanssa ja ei ole voinut elää sitä "normaalia elämää".

Kun jaksat niin käy nappaamassa haaste: http://villimyyra.blogspot.fi/2013/01/11-asiaa-haaste.html

Sulla on ihana blogi!

Miia kirjoitti...

Lämmin kiitos teille jokaiselle sympatiasta ja ymmärryksestä! <3 Nyt alkaa täälläkin väsyneellä jo vähän aurinko paistamaan ja alan näkemään asian hyvät puolet.

Irmastiina kirjoitti...

Olen pahoillani puolestanne. Yhdelle tuttavalle kävi samoin....yli kaksikymmentä vuotta talossa ollut ja sai lähteä samana päivänä, kun irti sanottiin. Todella epäreilua, mutta tällaiseksi tämä maailma on tuntunut tulleen.
Voimia teille!

Proudly designed by Mlekoshi playground