Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Rakentamisen traumat

19.10.2013



Rakentaminen jättää traumansa. Sitä on turha kieltää, mutta en haluaisi jäädä niihin vellomaankaan. Niistä on kuitenkin joskus puhuttava. Varsinkin huomaan silloin tällöin, mitä rakentaminen on tehnyt ihmissuhteilleni. Eikä syy ole vain rakentamisessa itsessään, sillä saman voisi aiheuttaa mikä vain muu haasteellinen ja raskas elämänvaihe. Se voisi yhtä hyvin olla sairas lapsi tai työttömyys, tai vaativa työ. Jokin elämänvaihe, jossa ihmisen voimavarat ovat todella koetuksilla, äärirajoilla päivästä ja vuodesta toiseen. Meidän kolmen vuoden rakennusaikaan liittyy hyvin ristiriitaisia tunteita. Se on ollut toisaalta hyvin intensiivistä ja innostavaa aikaa, kun miehen kanssa puhallettiin yhteen hiileen ja toteutettiin suurella uskolla isoa unelmaamme. Se on meidän perheen juttu! Toisaalta se on ollut aikaa, jolloin ei ollut aikaa hoitaa itseään, ihmissuhteitaan tai ottaa muita tai juurikaan mitään muuta huomioon kuin itse rakentamista. Siinä oltiin niin täysillä ja toisaalta yksin, vaikka apua saimmekin. Vertaistuki on siinäkin tärkeää. Toiset rakentajat ymmärtää ja osaa antaa hyviä vinkkejä siihen elämänvaiheeseen. Ystävät, jotka eivät ole samaa läpikäyneet, eivät ole aina ymmärtäneet ja heille olen varmasti tuottanut pettymyksiä. Kun ihmistä revitään niin moneen suuntaan yhden päivän aikana (koti, lapset, työ ja raksa) ja kun vuorokaudessa on vain ne rajalliset 24 tuntia, niin kaikki ylimääräinen jää, jotta siitä jotenkin edes selviää hengissä. Pahalta tuntuu sanoa, mutta läheiset ystävätkin voivat siinä vaiheessa olla sitä ns. ”ylimääräistä”. Olen jonkun mielestä ehkä ollut huono lähimmäinen, mutta en koe syyllisyyttä siitä, jos en ole kahteen vuoteen kuunnellut kavereitteni murheita. Voisihan sitä aina vedota priorisointiin ja siihen, että aikaa löytyy aina sille, mikä on todella tärkeää, mutta ei se ole niin yksiselitteistä. Olen nähnyt vierestä, mitä on hoitaa sairasta lasta ja en menisi sanomaan sen lapsen äidille, että miksi et ole antanut minulle enemmän aikaa. Uskon ymmärtäväni häntä. Samaa olen toivonut meidän läheisiltä - joustoa, tukea ja ymmärrystä tässä kuitenkin vain ohimenevässä vaiheessa. Nyt kun raksa on ohi ja olemme saaneet palautua ja lepuuttaa hermojamme riittävän kauan, jaksan taas kuunnella muitakin tahoja ympärilläni. Minua ei paina aikataulut ja se, että huomiseen mennessä on valittava kaakelit ja pyydettävä tarjouksia takoista. Tehtävä ne ja tuhat muuta kiireellistä asiaa jossain lastenhoidon ja työn ohessa. Voin taas päästää itseni vapaalle/viihteelle, kun klo tulee 20.00. Ei tarvitse enää miehen kanssa avata iltaisin Excelin taulukkolaskelmia ja Cadia, miettiä ja laskea päätään puhki joka pikkuseikalla. Joku saattaa sanoa, että se on ollut oman navan ympärillä pyörimistä, mutta se on ollut vain halua tehdä työnsä hyvin ja huolella. Periksiantamaton luonne ei päästä itseään koskaan helpolla, mutta saa myös suurta mielihyvää onnistumisestaan. Ei kai siinä ole mitään väärää? Mitä ne traumat sitten ovat? En yhtään ihmettele kokemamme pohjalta, vaikka olisimme sairastuneet vakavasti tai palaneet loppuun. Jatkuva väsymys, stressi, kiire ja suoritus ei ole kuitenkaan ollut pahinta. Pahinta on se, jos joku ei ymmärrä tai väheksyy kokemaamme ja elämäntilannettamme. Jos minut tuomitaan epäsosiaaliseksi, itsekkääksi tai välinpitämättömäksi sen vuoksi, että mietin vain raksaa, niin se loukkaa. Eli nyt ymmärrän, mitä varten rakentamisesta varoitellaan. Se pistää ihmissuhteet koetukselle. Seurauksena voi olla ystävyyssuhteen katkeaminen tai avioero, ihan syystäkin. En halua kokea sitä enää koskaan uudelleen. En halua olla enää koskaan yksinhuoltaja. Tai raksaleski. Haluan voida taas jutella miehelleni normaaleista asioista, kuten kuulumisista. Haluan saada edes hetken päivääni, kun voin ajatella ystävääni ja soittaa hänelle ihan muuten vain (muulloinkin kuin myöhään illasta kun ajatus ei enää muutenkaan kulje). Jos kuitenkin olosuhteiden pakosta joskus vielä joudun rakentamaan, niin otan mielellään avaimet käteen ja jätän enimmät murheet muiden kannettaviksi. Ostan menetettyä aikaa rahalla. En yritäkään enää keksiä pyörää uudelleen, kuten eräs ymmärtäväinen lähimmäinen kerran projektistamme tokaisi. ;) Kuten näette, olen todella traumatisoitunut!





p.s. En voi puhua kuin omasta puolestani, vaikka käytänkin välillä monikon ensimmäistä persoonaa. Miehellekin toki tekisi varmasti hyvää kirjoittaa joskus oma avautumisensa! ;)

Kaikella kunnioituksella ja sydämen rehellisyydellä,
Miia



9 kommenttia:

Teija kirjoitti...

Olipa hienosti ja totuudenmukaisesti kirjoitettu rakentamisesta. Itse en ole tätä kokenut, mutta ymmärsin aivan täysin mitä tarkoitat. Ja lopulta, raksa on kuitenkin ohimenevä vaihe! Toivottavasti teillä kuitenkin edelleen on siellä ymmärtäviä ystäviä kaiken tämän jälkeen :)

Ja ps, talonne on tosi ihana! :)

Marsa - Sininen Kuisti kirjoitti...

Talo on upea, se varmasti lohduttaa ja koko ajan enemmän. Meillä on hieman samantyyppisiä kokemuksia, myös että jouduimme luopumaan kodista, jonka rakentamiseen näimme paljon vaivaa. Vuosi vuodelta traumat hieman hiipuvat, onneksi. Älä kanna syyllisyyttä, vaan nauti nyt ihanasta kodistasi!

Kesäpäivä kirjoitti...

On ollut hienoa seurata projektianne. Olen ihaillut juuri sitä pitkäjänteisyyttä ja tarkkuutta mikä on näkynyt kaikessa.

Ymmärrän ihan täysin mitä tarkoitat,kun kerrot projektistanne. Meillä on ollut mittavan rakennusprojektin lisäksi pari yritysprojektia ja aikas iso perhe. Tiedän mitä on 'puristaa' ja koittaa kestää väliaikaista elämää,yksinhuoltajuutta yms. Mieheni sanoikin joku aika sitten,että eikö me koskaan opita 'vain elämään' normaalia elämää. Ei me varmaan opita. Vertaistuki on meillä se kantava voima. Meillä on myös ystäviä jotka hyväksyvät meidät tallaisina kuin olemme ;).

Kaikki suuren luominen vie voimia ja on hyvä pysähtyä välillä miettimään niitä elämän suuntia. Ei se yhteinen arki unelmien kodissa meillä ainakaan syntynyt itsellään. Se on niin uusi tilanne... Onnellista oloa teidän kotiin!

Anne kirjoitti...

Aivan upea koti. En ole kokenut rakentamisen "ihanuutta", vain vanhan talon totaalirempan keskellä elämisen. Itse pelkäsin rakentamisprojektia ja valitsin tämän vaihtoehdon. Työläitä molemmat. Mutta hei, joskus ne valmistuu ja sit on aika nauttia siitä mitä on saavutettu! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos traumojen jakamisesta! Ihan hyvä, että myös noista raksan ei-niin-mukavista puolista kirjoitetaan rehellisesti. Eräs tuttuni toivoi, että toivottavasti hän vielä lakkaa vihaamasta heidän uutta kotiaan. Raksa-aika oli niin raskas, että muuttamisen jälkeenkään hän ei ole voinut vain nauttia uudesta hienosta kodistaan jossa ei siis ollut mitään vikaa eikä heillä sentään eroa tms. tullut.
Varmasti moni teidänkin läheisistä on ymmärtänyt sen, ettei teillä ole oikein ole ollut muuta elämää viime vuosina. Nyt suhteet voivat hiljalleen palautua entiselleen. Voi olla tietysti, ettei ihan kaikki. Ei siitäkään toisaalta pitäisi ketään syyllistää. Eihän muidenkaan ihmisten elämä ole kahta vuotta tauolla ollut vaan kaikenlaisia suuriakin asioita on niihin vuosiin voinut mahtua, ja jos niitä asioita ei ole voinut jakaa tai myötäelää niin kaikki eivät sitä ehkä voi noin vain sivuuttaa ja jatkaa kuin ei kahta vuotta välissä olisi ollutkaan. Mutta monet siis varmasti voivat!
Ihana talo teillä kyllä on!
Emmi

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä teksti!
Meillä rakennetaan parhaillaan.. On se vaan aikamoinen rasite perhe- ystävyys- ja parisuhteelle.. Jokaisella on varmaan omat haasteensa rakentamisen suhteen.. Itseäni harmittaa todella paljon se etteivät ystävät ymmärrä kuinka suuri ja aikaa vievä projekti rakentaminen on (no ei sitä ehkä itsekään ymmärtänyt leikkiin ryhtyessään ;) Eniten korpeaa se ettei suurin osa ystävistä ei ole ollut kertaakaan auttamassa!!! No onneksi on ihanat äiti ja isä, jotka tukevat ja auttavat ♥♥
Kuitenkin ystäville olen ehkä jopa katkera.. Mietin että mikseivät he tue ja auta..? Onko vika itsessäni? Mielestäni olen kuitenkin itse auttanut ystäviäni, tai ainakin tarjoutunut.. En tiiä mikä syynä siihen että talkoolaisia ei ole näkynyt.. Enkä todellakaan tarkoita että ystävien pitäisi ilmaiseksi raataa tuntitolkulla meidän raksalla, sitä en todellakaan oleta. Mutta tulisivat edes joskus katsomaan mitä puuhaamme 24/7.

No, meni vähän negatiiviseksi. Tästä aiheestahan voisi puhua tuntitolkulla, sen verran traumoja löytyy täältäkin pienestä päästä :)

Mutta teillä on todella kaunis ja uniikki koti, olkaa siitä yhdessä perheenä onnellisia ja ylpeitä!!

Aurinkoisia syyspäiviä!!

t. e

Piupau kirjoitti...

Hieno kirjoitus! Meillä on remontoitu taloa jo toistakymmentä vuotta, alkuun hyvin intensiivisesti, viimevuosina vain kesäisin ja yhdyn niin täysin mielipiteisiisi. Niin usein on vallannut tunne; tahdon normaalin elämän ( mitä ikinä se sitten tarkoittaakin) asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen on haastavaa ja jos asettaa kaikki ne tärkeät kissanristiäiset ykköseksi ei mikään valmistu koskaan, kidutus vaan jatkuu! Ja sitten on ne hienot hetket, itte tehty ja niin ylpeä siitä! Mutta siskolleni annoin neuvon, ostakaa valmis ja nauttikaa lapsista ja elämästä! Kiitos kirjoituksesta, hyvä tietää ettei ole ainoa jolle rakentaminen ei ole pelkkää paistetta.

Leena-Emilia kirjoitti...

Niin tuttuja tuntemuksia ja surullisenkin kuuloisia totuuksia, joihin voin yhtyä minäkin! :)

Toivottavasti nämä rakentamisen traumat olisi täälläkin pian muisto vain..

Kaunista syksyä ihanan kotinne tunnelmiin!

Riina kirjoitti...

Ihan tuli kyyneleet silmiin! Aivan kuin olisin omaa tekstiäni lukenut! Meillä lopputarkastus häämöttää lähitulevaisuudessa ja elämä on ehkä jo hiukan helpottunut toukokuullisen muuton jäljiltä, mutta vielä sitä työtäkin riittää... Tuo tuntuu kyllä todella pahalta, kun edes ne kaikkein läheisimmät ihmiset ei ymmärrä sitä työtä ja stressiä. Sanovat vaan, että kyllä sitä nyt välillä voi ottaa vähän rennommin. Ei voi, jos aikoo joskus saada talon valmiiksi... Itse olin vielä tässä rakentamisen loppuvaiheessa raskaana ja elimme vauva-arkea ja rakennuselämää samanaikaisesti. Ei todellakaan helppo yhtälö, vaikka vauva ei onneks koliikkitapaus ollutkaan... Nyt toivoo vaan, että saatais pian kaikki loputkin työt tehtyä. Samalla toivon, ettei isäntä lähtis enää minnekää hommiin, vaan voitais viettää sitä normaalia perhe-elämää. Lohduttavinta on, että koti on nyt unelmien täyttymys ja voin rentoutua sisustamisen parissa. :)

Proudly designed by Mlekoshi playground