Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Open-minded

15.2.2014



Mä oon sellainen vähän hassu, epäjärjestyksellinen ispiraatioihminen.
Vaikka työssä ja arjessa pitääkin jaksaa pysyä ruodussa ja aikatauluissa, niin luonnostani tapaan tehdä asioita vähän miten sattuu mieleni juolahdusten mukaan. Taiteellisen ja rennon valokuvaajaäidin tyttärenä olen tottunut siihen, että pienistä ei niuhoteta, vaan mennään ja tehdään kivoja juttuja, kun siltä tuntuu. Fiilispohjalta eläville (ei niin rationaalisille) ihmisille jokin taiteellinen ala voi olla sopiva, joten joskus ihmettelen, miten itse tulin opiskelleeksikaan englannin aineenopettajaksi. Kyseinen kieli on ollut aina vahvuuteni koulussa ja sen pilkkusääntöjä on ollut mielenkiintoista opiskella, mutta muuten, noin yleensä ottaen, en ole niinkään pilkunviilaajatyyppiä. Toki meitä opettajia, kuten ihmisiä yleensä, saa olla monenlaisia ja jokaiselle ihmiselle voi sopia monenkinlainen työ. Kuitenkin intohimojeni puolesta kaipaisin joskus visuaalisempaan työhön ja siihen, että näkisin kätteni ja visioitteni tuloksen ihan konkreettisesti - paperilla, kankaalla tai valokuvassa. Opiskeluaikoina Helsingissä taisin haaveilla mainostoimistoista. Pitkän opiskeluputken ja kirjaviisauden pänttäämisen jälkeen olen nyt tätä taiteellista puolta itsessäni etsimässä. Täten koen, että tämän blogin, sisustusalan, valokuvaamisen ja kodin rakentamisen yhditäminen on ollut todella mielenkiintoinen ja antoisa matka myös minuuteeni. Olen löytänyt itsestäni uusia puolia ja saanut väylän toteuttaa inspiraatioitani ja piilevää potentiaaliani. Tästä olen kiitollinen. Matkasta mielenkiintoisen tekee myös se, että ikinä ei tiedä mihin elämä tulevaisuudessa vie. Nytkään en varmana tiedä, mitä tulen tekemään vuoden tai parin päästä, vaikka kahta ammattia kiivaasti ja kovalla innolla harjoitankin. Miksi sitä pitäisikään nuorena jo tietää, miksi isona tulee? Tärkeintä on mielestäni kokeilla erilaisia juttuja, olla rohkea ja tehdä kaikki täydellä sydämellä ja antaumuksella. Kyllä se oma polku siitä sitten alkaa vähitellen muotoutumaan!


Tällaisia ajatuksia tuli sydämelle näköjään tässä hetkessä. :) Vähän aikaa sitten, kun tein perheelle ruokaa sekavassa keitiössäni (katsokaa vaikka vipaa kuvaa), niin sain myös yhtäkkiä innostuksen ottaa kuvia ruokailuryhmästä ja keittiön yksityiskohdista. Aamupäivän valo oli niin kaunis. Tällainen inspis vaan iskee ja sitten mulla onkin jo kauhea kiire päästä katsomaan millaisia kuvista tuli. :D


 Pöydällä olevaa kaunista isoa juustokupua löytää nyt alennusmyynnistä täältä. Se on jo poistunut tuote JDL:ltä, mutta meiltä löytyy niitä varastosta vielä muutamia. Kupu on ollut meillä kovassa käytössä niin arkena kuin juhlassa. Eilen esim. ostin tuoreita croisantteja Lidlistä, jotka on hyvä säilyttää kuvun alla. Kuvun sisään mahtuu myös hyvin kuivakakku. Valkoinen posliinimaljakko löytyy myös nettikaupastani. Alla oleva rottinkituoli tuli meille tällä viikolla Bloomingvillen kuormassa ja sitä vähän oli pakko tänään sovittaa keittiöömme. Olis kyllä aika ihana, eikö?! :)


Inspiroivaa lauantaita teillekin.
Mun on aika lähteä nyt salille ja uimaan! :)
Miia


5 kommenttia:

Pirjo kirjoitti...

Ihana arkinen keittiökuva ja ei, toi keittiö on niin kaunis että noi arjen sotkut ei näy missään :) Kiva ja särmikäs on myös tuo tuoli.
Matto on kans kiva, muistatko mistä se on?

Miia kirjoitti...

Hei Pirjo, kiitti....joo matto on ikeasta (saa vielä) :)

Hyvä Mieli kirjoitti...

Niin kaunista, ettei jotain pikku sotkuja edes huomaa;) Mukavaa viikonloppua.

Miia kirjoitti...

:) sulle myös, hyvä mieli!

Anonyymi kirjoitti...

Mistä olet löytänyt keittiön pöydän alla olevan maton? Se on kaunis!

Proudly designed by Mlekoshi playground