Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Joulufiilistelyä & SOblogit

18.12.2014



Nyt kun työpaineet ja viikon mittainen orastava migreeni helpottaa, niin on ihana alkaa pienillä jutuilla fiilistelemään joulua ja tulevaa lomaa! Mä lankeen yhä helpommin kaupassa ostamaan itselleni palkinnoksi herkkuja ja hemmottelujuttuja, kuten näitä Lidlin Deluxeja. En ole kyllä vielä maistanut, mutta kaunis paketti/pullokin on jo puoliruokaa! ;) Taidan korkata nämä vasta sitten, kun olen saanut joulusiivot tehtyä.

kynttelikkö Ellos, herkut Lidl

Pojan kanssa eilen leivottiin pipareita. Tietenkin hänen suosikkeja olivat Angry Birdsien ja traktorin muotoiset muotit. Oon oppinut jo vähän relaamaan, kun maltoin antaa pojan tehdä kaiken alusta loppuun asti itse. No lapsikin on kasvanut, sekin helpottaa! ;) 


Tässä välissä voisin kertoa teille vähän SOblogeista, johon minunkin blogini kuuluu. SOblogit on joukko eteläpohjalaisia blogeja. S niin kuin South, O niin kuin Ostrobothnia. Teemme yhdessä tempauksia ja yhteistyötä eri tahojen kanssa omalla asuinalueellamme. Meidän yhteisen fb-sivun löydät TÄÄLTÄ, jota tykkäämällä sinun on helppo seurata blogejamme. E-P:n paikallissanomalehti Ilkka kirjoitti meistä TÄÄLLÄ.



1 kommentti:

Kesäpäivä kirjoitti...

Rentoa lomaa!

Itse olen kasvanut niin,että koko perheen rytmi kulki opettajien aikataulussa. Nyt oman perheen kanssa on oppiminen siihen,ettei kaikilla lomat ole samaan aikaan kuin koululaisilla ;).

Lapsilla on meille paljon opetettavaa siinä mikä joulussa on tärkeintä: se ihanan kutkuttava odotus ja yhdessäolo. Nautitaan näiden tähtisilmien kanssa jouluajasta ja lomasta! Nämä kun kasvavat niin vauhdilla. Meillä esikko ajelee jo autolla,täysi-ikäinen...

Proudly designed by Mlekoshi playground