Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

HAVIN TUNNELMISSA

30.10.2014



Mulla kävi hyvä mäihä, kun blogini valittiin mukaan Indiedaysin ja Havin yhteistyökampanjaan juhlistamaan Havin 185-vuotista taivalta Suomen ensimmäisenä kynttilävalmistajana. Isoisomummummekin ovat kasvaneet Havin mukana, sillä heidän kynttilöitä on valmistettu käsityönä jo vuodesta 1829. Aika kauan! Havin juhlavuoden kunniaksi sain näitä pimeitä syysiltoja varten ihanan tuotepaketin, jonka sisältöä haluan teille vähän raottaa tunnelmakuvin. Olen kova kynttilöiden polttaja, joten nämä tulivat oikeaan osoitteeseen - lämmin kiitos Haville! :)



Mulle tärkein tunnelmahetki viikossa on ehdottomasti perjantai-ilta, kun saavutaan koko perheen voimin arjen askareista kotiin. Sitä haluaa vain heittää työkassin nurkkaan ja heittäytyä viikonlopun lepofiilikseen. Mun mielenrauhan etsintä ja viikonlopun odotus lähteekin aina siitä, että sytytän kynttilät olohuoneen pöydälle ja/tai takan reunalle. Jotenkin on ihana nähdä, miten se rauhottaa väsyneitä lapsiakin! Lähdin tätä postausta ajatellen hakemaan jo vähän jouluista asetelmaa. Laitoin eri värisiä, mutta toisiinsa sointuvia Havin kynttilöitä antiikkiselle hopeatarjottimelle. Hain koristeeksi myös ulkoa näitä havupuun oksia. Parasta kynttilähetkessäni, illan pimetessä, on ehdottomasti myös hyvä kirja, jota luen sohvalla kynttilöiden valossa.


Tällä hetkellä luen Gillian Flynnin menestyskirjaa Kiltti tyttö, josta myös on ilmestynyt elokuva Gone Girl. Mun on ehdottomasti luettava kirja loppuun ennen kuin katson elokuvan! Tämä parisuhteen realistinen ja traaginen kuvaus pitää otteessaan, suosittelen! Pinon päällä olevat englanninkieliset kirjat ostin Heathrown lentokentältä viime matkallani. Ne jo polttelevat päästä luettavaksi. Tykkään tosi paljon arabimaihin sijoittuvista elämäntarinoista, kuten Hosseinin kirjoista, joten päällimmäinen A Fort of Nine Towers on varmasti myös koskettava. The Secret River on kolmen, vapautta etsivän naisen mystinen matka viktoriaanisesta Lontoosta Egyptiin. I can't wait to take the journey!



Ihastuin näissä Havin kynttilöissä niiden laatuun ja pitkään polttoaikaan. Niissä tali ei valu ja ne kestävät jopa 50-100h. Erityisen kauniita olivat Havin juhlavuoden uutuusvärit hopea ja helmiäinen, asetelmani taimmaiset kynttilät. Hopeassa ja valkoisessa helmiäisessä pöytäkynttilässä on kaunis kiiltelevä pinta, joka ihanasti helmeilee ja hohtaa valoa. Linkitänkin nämä kaikki kynttilät kuvatekstiin tähän alle, niin löydätte ne kaupasta helpommin.

Havin värit: vaaleanpunainen, pellava, valkoinen, hopea & helmiäinen

Suosittelen teitä osallistumaan Havin juhlavuoden huikeaan kilpailuun TÄÄLLÄ, jossa pääpalkintona on 2kpl 300€ ravintolalahjakortteja, 30kpl Havi-tuotepalkintoja sekä 15kpl Finlayson-tuotepalkintoja. Kilpailu on voimassa vuoden loppuun saakka.
Tunnelmallisia luku- ja lepohetkiä teillekin! <3
Miia





Indiedays Inspirationissa

29.10.2014


Hei! Niin, en ole täällä blogissani tainnut vielä edes mainita, että olen jo alkusyksyllä aloittanut Indiedays Inspiration bloggaajana (kuten sivupalkista olette ehkä huomanneetkin) eli minut löytää Indiedaysissa täältä. Indiedays on Suomen suurin ja ehkä kätevin sivusto seurata lempiblogejaan, kun sinne voi kirjautua käyttäjäksi facebook-tunnuksilla sekä kerätä tähdellä lempibloginsa suosikkeihin, jolloin näet kaikkien lukemiesi blogien uusimmat postaukset heti yhdellä silmäyksellä. Mulle bloggaajana tämä merkitsee suurempaa näkyvyyttä sekä parempaa mahdollisuutta osallistua yritysten ja Indiedaysin kampanjoihin. Se on tietty aina kiva juttu, jos tästä blogin pitämisen vaivannäöstä saa joskus jotain itselle takaisin! :)  


Kuten olen täällä teillekin pitkittynyttä sairasteluani päivitellyt, niin kerrottakoon, että olen nyt sairaslomalla mahdollisesti bakteerin aiheuttamasta jälkitaudista, ruususta kasvojen alueella. Tulin eilen illalla kotiin sairaalasta, jossa mulle alotettiin antibiottihoito suonensisäisesti. Aika säikäyttävä ja tunteet pintaan nostava kokemus on ollut saada tällainen harvinaisempi ja pahimmillaan hengenvaarallinen tulehdus! Naama on vielä tulipunainen ja turvoksissa, joten aika zombielta näytän. Toivotaan, että kasvot palautuu entiselleen. No, ei siitä sen enempää!

Huomenna mun onkin määrä postata ensimmäinen blogiyhteistyökuvioni Indiedaysin ja kynttilätehtaan kanssa. Ihan hyvä, ettei tarvinnut jäädä sairaalaan pidemmäksi aikaa ja saan tippaa täältä lähimmästä tk:stakin päin tai muuten vois ihan jäädä tää mun virtuaalielämä (kannettavaa en omista ja tabletilla en tykkää postailla)! ;) Toinen silmä umpeutumassa ja kuumetta 39, mutta sormet näppäimillä viimeiseen asti, hehe! ;) No joo, huono vitsi! Nyt unta palloon!


ETEISEN KAUNOTAR

25.10.2014




Meidän eteinen on ollut pidempään jotain vailla. Se on ollut hiukan tyhjän ja kolkon oloinen mataline kalusteineen ja kaivannut ryhtiä jostain korkeammasta kalusteesta. Mutta nyt se on saanut sen, mitä kaipasikin. Huutokaupasta löytyi ihastuttava, kauniisti entisöity vanha peilipiironki. Tästä tuli mun aamun lempipaikka meikkaukseen, kun eteisessä on paremmin luonnonvaloa. Tuolla toisessa pikkukaapissa säilytänkin nykyisin meikkipussiani. Kaappi sopii mielestäni hyvin yhteen tilan tapetin, vanhan maton ja messinkisen antiikkilampun kanssa - vähän kuin se olisi tätä paikkaa varten tehty! Eikö olekin mukava tunne, kun löytyy se oikea kaluste johonkin tilaan ja palat ns. loksahtavat kohdilleen? :)


Eteisen lampun olen yleensä koristellut jouluksi jollain riipuksilla, joten nyt sinne pääsi roikkumaan nettikauppaamme juuri saapuneet paperiornamentit. Valkoiset ornamentit ovat paksua tukevaa pahvia ja niissä roikkuu nätit messinkiset helmet ja kivet. Tämä kolmen setti on esim. ihana lahja ystävälle, tykkään!


Toinen nettikaupan uutuustuote löytyy myös tältä kaunistautumispöydältä. Nämä messinkiset, lasiset säilytysrasiat myydään myös kolmen eri kokoisen boxin settinä. Näissä on kiva säilyttää kauniisti esim. lempikorujaan/kelloa jne.


Tällaisia sisustusjuttuja tällä kertaa!
Käykäähän tsekkaamassa shoppimme, sinne on saapunut jo ihania joulujuttuja ja muitakin syksyn uutuuksia!
Take care <3
Miia

KOTONA med DANDESIGN

21.10.2014



Vähän on mieli vielä maassa, kun syysloma meni vaan yöpuvussa ja villasukissa tallustellessa flunssan kourissa. Tänään kävin työterveydenhoitajalla ja sekään käynti ei paljoa mieltä kohottanut, kun näille virusperäisille taudeille ei vaan voi mitään. Ei ole mitään ihmelääkettä, joka antaisi voimia väsähtäneelle ja veisi taudit mennessään. Pitkittynyt sairastelu vaan tekee arjesta ja työnteosta niin hankalaa. Onneksi lapset ovat meillä kuitenkin pysyneet terveinä toistaiseksi. Eniten kaipaan liikuntaa, joka piristää ennen kaikkea mieltä. Alkusyksystä aloitin niin innokkaana uinnin ja kuntosalilla käymisen, mutta se lopahti lyhyeen flunssan tultua. Kun on ollut nyt liikkumatta pitkään, niin huomaa, miten tärkeää urheilu on ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Kun se jää pois, niin tuntuu, että tilalle tulee monta muuta vaivaa alakulosta niskakipuihin ja migreeniin. No, tää on niin tätä elämää - aina ei voi olla kivaa ja varmasti niitä hyviä aikoja osaa sitäkin enemmän sitten arvostaa, kun on vertailukohtaa! Kevättä odotellessa - syksy/talvi ei oo mun juttuja!

Tästä valitusvirrestä (sori H&S hyvästä pohjustuksesta!) siirryn kuitenkin nyt esittelemään teille uutta mielenkiintoista nettikauppaa, jonka nuoruuden ystäväni vaimonsa kanssa on hiljan perustanut. DANDESIGN myy itse kuvittamiaan julisteita lapsille ja lastenhuoneiden sisustukseen. Suloisista eläinhahmoista tykästyin eniten tähän bambiin ja alemman kuvan A-julisteen lampaaseen. Dandesign on luvannut teille, blogini lukijoille alennuskoodin NIITTYLÄ30, jolla saatte tilauksesta viikon ajan 30% alennuksen, eli 28.10. asti. Ottakaa etu käyttöön!




Näin kotoillessa kudonta on ollut suurin iloni aihe. Aloitin juuri elämäni ensimmäisen villapaidan pojalleni (lasten paidalla on hyvä treenata ennen kuin teen itselleni, siitä kuvia myöhemmin) ja olen viimeistellyt kesken jääneitä sukkia. Noiden söpöjen sukkien kuviot olen kopioinut Muita ihania -lempiblogistani.

julisteet saatu DANDESIGN


Jumppasäärystimissä

15.10.2014



nahkaräsymatto Niittylä Home

Tervehdys täältä lomatunnelmista kotipesästä! Kuten arvata saattoi, mä sairastuin taas loman alussa kunnon syysflunssaan ja olo on jo ihan mökkiintyneellä, kun en ole viikonlopun jälkeen poistunut kotoa (paitsi pakolliselle kauppareissulle). Tää on niin tyypillistä, että sairastun lomalla, mutta pitää kai koittaa kääntää tämäkin voitoksi käänteispsykologialla...tuleepahan levättyä ja touhuttua kotona, mitä jaksaa. Viikonloppuna vietettiin ystävän kanssa ihana tyttöjen ilta ja kudottiin ja juteltiin takkatulen ääressä yömyöhään. Sain sen seurauksena valmiiksi nämä jumppasäärystimet (joogasukat) pitsikuviolla, jotka on just hyvät näin kotona sipsutteluun. En käy joogassa, mutta voisin kuvitella, että nämä olisi sielläkin kivat. Tänne meidän paikkakunnalle (pieni paikka kun on) on viimein perustettu kunnollinen ohjattuja tunteja tarjoava kuntosali ja joogakin on tulossa ohjelmaan pumpin ja muun lisäksi, joten ehkä pääsen vielä testaamaan näitä siellä, kunhan pääsisin ensin eroon tästä jo yli kuukauden kestäneestä flunssakierteestä! Wish me luck - I'm so sick of being ill!


Ohje näille löytyy Novitan syksy 2012 lehdestä.


VOITTO KOTIIN!

13.10.2014



Nyt on pakko hehkuttaa, kun olen niin ylpeä tästä voitosta ja sen ajoituksesta! Kuten olen aiemmin kertonut, äitini Soila Kaski on tehnyt Seinäjoella jo mittavan 20 vuoden uran ammattivalokuvaajayrittäjänä. Hän on sitkeä yksityisyrittäjä, jolla on aina ollut ainutlaatuinen silmä kauneuteen ja ihmisten parhaiden puolien ikuistamiseen. Pieni, kaupungin keskustassa toiminut perheyrityksemme Studio WEISSi on ottanut juuri ison askeleen isompiin studiotiloihin Seinäjoen teollisuusalueelle, jossa uudessa hallitilassa on valtavat mahdollisuudet luovuuteen ihan toisessa mittakaavassa. Miehenikin vietti juuri viikonlopun siellä raksahommissa. Nyt kun uudet tilat ovat pian valmiit vastaanottamaan kuvattavia, tuli Ilkka-lehden iloinen uutinen postiluukkuihimme. Äitini kesällä ikuistama kuva poikani synttäreiltä on voittanut arvostetun Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n järjestämän Teemakilpailun "Minusta tulee isona" tällä kuvalla nimeltä "Lentäjä". Aiheesta ilmoitti paikallinen Ilkka-lehti täällä: "Soila Kasken kuva "Lentäjä" nousi tuomariston selkeäksi suosikiksi. Tuomariston mukaan kuvassa on tarina, aidosti latautunut hetki keskittymisessä täydelliseen suoritukseen ja pojan ja isän ilmeet ja asennot kertovat tilanteesta paljon". Eikö olekin ihana, liikuttava tilannekuva!? Hyvä äiti ja mun rakkaat mallit! <3

kuva "Lentäjä" by Studio WEISSi


Kaappien syyssiivousta

6.10.2014


Ollaan eilen koko perheen voimin siivoiltu kotia ja laitettu kausivaatteita varastoon jne. Paljon olisi kirppikselle laitettavaa, mutta mulla ei tunnu löytyvän aikaa laittaa omaa tavaraa myyntiin (nettikaupassa on sitä hommaa riittävästi). Turhan kiireisenä äitinä just ja just muistan ostaa lapsille tarvittavat uudet vaatteet, kun taas huomaan, että vanhat on kulunu puhki tai jääneet pieneksi. Mut nyt päätin ottaa itteeni niskasta kiinni ja laittaa jotain poiskin päin, eikä vaan ostaa uutta. Loin elämäni ekaa kertaa tunnukset tori.fi-sivuille ja huutonetistäkin mut taas löytää tunnuksella landelady (huutistakaan en ole käyttänyt vuosiin, viimeksi ennen rakentamista). Tää netissä myyminen on hyvä juttu ja saa tavaran hyvin liikkeelle, mut tosi työlästä. Aloitin siis nyt tällai helposti laittamalla myyntiin viimeisimmät virheostokseni verkosta. Tuotteet löytyvät vieläkin sheinside-kaupasta, mutta multa saat ne vähän halvemmalla ja säästämällä ulkomaan postikulut. Nää vaatteet on kivoja, mutta koot tuolta tilattuna on normaalia pienempiä, joten nää oli kaikki mulle pieniä. Toivottavasti joku petit nainen saa näistä itelleen edullisesti hyvää arkivaatetta!


Mä vieläkin pähkäilen, et alkaisinko käyttää huutista vai toria. Kumpaa te suositte ja miksi? Olis kiva kuulla teidän kokemuksia. Laittelen vaatteita myyntiin lisää vähitellen, joten voit käydä tsekkaas tori-sivujani toistekin tosta linkistä sivupalkissa. Lastenvaatteitakin olis tulos myöhemmin!



Photos by Sheinside
Proudly designed by Mlekoshi playground